Hiljaisuudessa käännyn itseni puoleen. Sisältäni aukeaa portti avaruuteen. Tyhjyys jossa lepää rauha, ikuinen päättymätön puhdas olemassaolo. Se sulkee minut syleilyynsä, nostaa raskaan tietämättömyyden taakan harteiltani; ei niin, että tietäisin yhtäkkiä suuren tuntemattoman syleillyssä kaiken, vaan koska tunnistan selkeästi olevani itse tuon suuren kaikkitietävän rauhan ilmaus. Taakkani poistuu kun tiedän, ettei minun tarvitse ja etten minä voi ymmärtää elämän kaikkia ihmeellisiä salaisuuksia, jotka lepäävät tuossa suuressa syleilyssä, aivan niin kuin minäkin. Riittää kun ymmärrän omaa elämääni ja opin kurottamaan kohti rakkautta, kohti onnellisuutta.