Istuudun meditaation rauhaan ja alan tarkkailla omaa olemassaolon ilmaustani. Hiljalleen tietoisuuteni havaitsee kehoni. Se istuu liikkumatta, vain sen hengitys saa aikaan pienen liikkeen keskikehossa. Ajatuksissani tunnustelen olemassaoloani ja tunnistan selkeästi, etten minä ole tuo keho. Se on minun kehoni, se istuu siinä ,mutta minä olen jotakin muutakin kuin tämä keho, jonka jätän kuolemani hetkellä. Meditaatiossa ei tunnu vaikealta luopua kehosta, tuosta välineestä, jonka avulla voin ilmetä tässä maailmassa näkyväisenä.
Meditaatio etenee ja kehoni ikään kuin häviää tietoisuudestani etäämmälle, kun itse siirryn sisäänpäin. Kehoni edelleen varmasti on, mutta minä leijun nyt sisäisessä tilassani. Alan tarkkailla jälleen kuka minä siis olen. Huomaan, että tunteeni ovat tyynet, oikeastaan minulla ei olekaan tunnetta juuri nyt sisäisessä rauhassani. Voin sallivasti todeta, ettei tunteillani ole mitään tekemistä olemassaoloni kanssa. Tunteita on sen toki tiedän, mutta juuri nyt minä olen, vaan tunteita ei ole. Minä en siis ole tunteeni ja juuri nyt tiedän sen hyvin selkeästi.
Lähestyn nyt ajatuksiani. Tarkkailen niitä, ne pohtivat kaiken aikaa tällä hetkellä sitä kuka minä olen. Ja ajatukset leijailevat sisältäni, minusta ..kelluvat edessäni. Tiedän, ne nousevat minusta, ja voin selvästi kokea, että ne pulppuavat, siitä mikä minä olen. Se mikä minä olen, on suuri avaruus sisälläni, rauha tyyneys ja rakkaus ja kuitenkin täysin sanoin saavuttamattomissa. Siitä minä ilmennyn, se puhaltaa minut tähän olotilaan, jossa tiedostan itseni olemassaolovana ihmisenä. Samalla tavalla tiedän sen vetävän minut, oman ilmennyksensä itseensä, kun minun aikani ihmiskehossa on jälleen päättynyt. Mutta nyt minä olen tässä tietoisena omasta ihmisyydestäni ja samalla tietoisena hengestä, josta ihmisyyteni kumpuaa. Hämmentyneenä tarkkailen itseäni, enkä enää kykene erottamaan kuka on se joka tarkkailee. Tarkkaileeko tuo loputon rauha itsessään ilmennystä vai tarkkaileeko ilmennys lähtöpistettään, sieluaan. Tähän olen tullut meditaation matkallani ja tyynenä tuossa loputtomassa rauhassa lepään, olen ja kysyn kuka minä olen.