1. Olen itselleni aina jokaisessa tilanteessa niin rehellinen kuin kykenen
2. Jos huomaan tiedostamattani valehdelleeni itselleni, myönnän sen itselleni ja toiselle osapuolelle, jos sellaisia on ja yritän nähdä itseni pettämisen taustalla olevan- jos tarpeen käytän erilaisia välineitä paljastaakseni oman valheellisuuteni
3. Anna itselleni anteeksi
4. Hyväksyn tunteeni aina yrittämättä muuttaa tai tukahduttaa niitä
5. Kaikista tunteistani huolimatta pyrin aina reagoimaan niin että ilmaisisin rakkautta sekä muita että itseäni kohtaan
6. Yritän selvittää aina kussakin haastavassa tilanteessa, mitä todellinen rakkaus tekisi ja toimin sitten sen mukaan
7. Vaikka tuntisin itseni loukatuksi, en salli itseni reagoida tietoisesti rakkaudettomasti
8. Harkinnan jälkeen pyrin tilanteissa rakkaudella asettamaan omat rajani
9. Pyrin mahdollisuuksien mukaan näkemään asian myötätunnolla toisen näkökulmasta ja ymmärtämään toisen reagointia, MUTTA vältän yrittämästä ymmärtää asioita toisen puolesta
10. Annan anteeksi kun siihen aidosti kykenen, mutta myönnän itselleni jos en kykene ja sallin asian selkiintyä ensin minulle itselleni
11. Sallin itseni kokea myös kivuliaita tunteita, mutta luotan että jokaisen kivuliaan kokemuksen taustalla on rakkauden opetus
12. Ymmärrän että kaikki sekä vaikeat että ihanat tunteet menevät ohi ja silloin minun ei ole kiirettä päästä tunteistani eroon, vaan voin antaa niiden rauhassa tehdä parantavaa työtänsä minun hyväkseni
13. Ymmärrän että tunteeni ovat niin kauan läsnä (jos en niitä tukahduta) kunnes niiden antama ohjaus on minulle selvinnyt
14. Muistutan itselleni, että kaikilla osapuolilla tilanteissa on omat läksynsä opittavanaan eikä minun tarvitse huolehtia muiden kuin omasta läksystäni
15. Sallin itseni käydä jokaisessa tilanteessa elämäkoulua tarvitsemani ajan, vaikka se tuntuisi ´pitkältä ja vaikka kokisin juuttuneeni kiinni enkä näyttäisi eteneväni ja uskon siihen että tiedän, kun olen läksyni oppinut sillä, silloin suuri kiitollisuus täyttää sydämeni aidosti ja tiedän olevani perillä ja valmis luopumaan menneestä
16. Siirryn usein kokevan itseni taakse lepäämään ja tarkkailemaan itseäni ja muistan elämän olevan kuin jännittävä ja mielenkiintoinen leikki todellisuuden päällä ja todellisuudessa huikea matkani jatkuu kohti ihanaa tuntematonta
17. Luotan siihen, että kun aina toimin rehellisenä itselleni rakkauden ohjaamana Mestari Elämä, maailmankaikkeuden viisaus hoitaa toisen osapuolen ilman, että minun tarvitsee puuttua asioihin ja sitä kautta aina todellinen rakkaus toteutuu ja tulee kaikille osapuolille sitten, kun he ovat sen valmiita vastaanottamaan
Onnellisuuteni lepää kaiken aikaa elämäni tapahtumien taustalla, vaikka mitä tapahtuisi!